Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2021.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
3.4. - 30.4.
Paikka
Galleria Ars Libera Maaherrankatu 3, Kuopio
Järjestäjä

Alexander Salvesen: Current States II

Alexander Salvesen: Current States II

Current States -näyttelysarjaa on muovannut olennaisesti Covid-19 -pandemian seurauksena vietetty karanteeni ja yksinäisyyden kokemus. Tämän myötä myös jo ennestään läheinen suhteeni metsään, järviin ja luontoon yleensäkin on voimistunut. Erityisesti olen inspiroitunut siitä ajasta jonka olen viettänyt perheeni kesämökillä Ahmasveden rannalla Lokalahdella Varsinais-Suomessa. Viime keväänä vietin siellä yhtäjaksoisesti 10 viikkoa karanteenissa yksin pohtien tämän näyttelyn teemoja ja olen sittemmin palannut tuohon tuttuun maisemaan aina mahdollisuuksien mukaan havainnoimaan, hengittämään ja hakemaan suuntaa vuodenaikojen vaihtuessa.

Current States II -näyttely on jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle (Current States I, 2020) jonka keskiössä oli erityisesti veden nestemäinen olomuoto. Tämän toisen osan yhtenä pääteemana on jää. Se talven kova pinta ilman ja nesteen välillä. Minua kiinnostaa jään kristallirakenne, jäätymiseen ja sulamiseen – muutoksen – prosessit. Näyttelyn pääteos Centre of Our Universe (2019) kysyy mitkä asiat oikeasti ovat elämälle tärkeitä. Teos haluaa muistuttaa meitä veden merkityksestä ja erityisesti planeetan vesijärjestelmän horjuvasta tasapainosta napajäätiköiden sulaessa yhä kiihtyvään tahtiin. Kello käy. Auringon liike piirtää muuttuvia varjoja värjättyihin laseihin. Current States I -näyttelyssä vielä elossa ollut koivu on nyt kuollut ja lehdet pudonneet. Vesi sen juurilta on hävinnyt. Onnenonkija kalastaa vuodelta 1999 olevalla kolikolla toiveenaan valoisampi tulevaisuus, maatumisen kuitenkin ollessa meneillään toukkien jättäessä jälkensä. Kesällä 2020 kerätystä järvikaislasta koostettu Nothing Lasts Forever muuttaa väriään lehtivihreän hajotessa valon vaikutuksesta. Katosta roikkuvat kuivuneet koivut pitävät kiinni lehdistään janoisina. Jollain tavalla tämä kaikki liittyy toisiinsa.

Olemme osa tätä paikkaa. Emme vieraita täällä.
Siinä on valtava ero.

Avoinna: ke–pe 14–18 + la–su 12–17.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.