Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2022.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Ke 5.10.2022 klo 19:00
Paikka
Alavan kirkko Keihäskatu 5, Kuopio

Eläköön elämä - 60 vuotta Pohjantähden alla

Eläköön elämä - 60 vuotta Pohjantähden alla
Kuva: Alavan seurakunta

Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen täytti elokuussa 60 vuotta. Petri haluaa juhlistaa synttäreitään ja pitkää laulajan- ja musiikintekijän uraansa syksyn mittaan Eläköön elämä - 60 vuotta Pohjantähden alla juhlakonserteilla eri puolilla maata.

Suurelle yleisölle tuntemattoman nuoren sävelnikkarin ura sai aikoinaan lentävän lähdön 80-luvun puolivälissä hänen sävellettyään voitokkaasti Suomen euroviisusävelmät Eläköön elämä (Sonja Lumme) sekä Sata salamaa (Virve Rosti). Sittemmin Laaksosen kynästä on syntynyt myös Anna Erikssonin euroviisuhitti Oot voimani mun, sekä lukuisa määrä muita lauluja maamme eturivin artisteille.

Viimein vuonna 1994 koitti oman ensilevyn aika, ja klassikkosävelmällään Täällä Pohjantähden alla hän lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Petri Laaksosen artistiprofiili onkin poikkeuksellisen laaja, sisältäen iskelmiä, teatterimusiikkia, monia joululauluja sekä rakastettuja hengellisen musiikin lauluja mm. Tuomasmessuun ja Mukulamessuun, klassikkorunoilijoidemme teksteihin säveltämiään laulelmia unohtamatta.

Petri Laaksonen kokee olevansa ennen kaikkea live-esiintyjä. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana hänellä on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita melodisilla ja elämänmakuisilla lauluillaan. Kontakti yleisön kanssa antaa voimaa niin kuulijoille kuin laulajalle itselleenkin. Jo yli neljännesvuosisadan kestänyt ura esiintyvänä artistina sekä eletyn elämän tuoma kokemus iloinen ja murheineen on tuonut Laaksosen tulkintoihin entistäkin vakuuttavampaa otetta ja syvyyttä. "Olen aina tiennyt mistä laulan, mutta nyt myös elän todeksi tuoreemmalla tavalla laulujen tarinaa niitä laulaessani", sanoo kuusikymppinen artisti.

Juhlakonsertin ohjelmisto on tuhti kattaus Laaksosen monipuolisesta ja rakastetusta tuotannosta "maan ja taivaan väliltä". Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy syyskuussa myös monen vuoden tauon jälkeen uusi Timanttia-niminen levy, jonka lauluja Petri laulaa myös konserteissaan. Edellinen Laaksosen pitkäsoitto In Memoriam käsitteli kuolemaa ja jäähyväisten kipeyttä laulajan menetettyään vuoden sisällä äitinsä ja veljensä. Nyt on aika laulaa elämästä! "Elämä, toivo rakkaus. Niistä on uuden levyn laulut tehty", kertoo Petri innoissaan uusista lauluistaan ja kutsuu kaikkia konserttiin juhlimaan elämää. Eläköön elämä!

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.