https://kuopionkaupunginteatteri.fi/hyttinro6
Hytti nro 6
Finlandia-palkitun bestsellerin kotimainen kantaesitys muailman navassa!
Hytti nro 6 on voimakas matkakertomus muuttuvasta maailmasta ja toiseudesta. Kaksi sattuman yhteen heittämää ihmistä, suomalainen tyttö ja venäläinen mies matkustavat samassa junahytissä halki vanhan Neuvostoliiton. Hämmentävän epäsovinnainen ja epätahtinen tutustuminen. Parivaljakko pysyy paikallaan, kun muu maailma heidän ympärillään on jatkuvassa liikkeessä.
Päiväkausia kuluu ennen kuin Moskovasta päästään Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, juna jyskyttelee ohi kulahtaneiden ja kummallisten maisemien. Venäläiset ovat ehkä lannistettuja, mutta aina kekseliäitä ja yllätyksiin yltäviä. Matka voi ottaa lujille, mutta tylsä se ei ole.
Mies on karkea kaivostyömies ja sitten paljon muutakin, tahtomattaan jaloa. Tytöllä on päänsä sisässä oma maailmansa, rakkautensa, intohimonsa Altai-vuorten kalliomaalauksiin. Niitä kohti.
Rosa Liksomin kirja Hytti nro 6 voitti julkaisuvuonnaan 2011 Finlandia-palkinnon. Juho Kuosmasen ohjaama elokuvaversio voitti Cannesin elokuvajuhlilla Grand Prix´n ja Suomessa kahdeksan Jussi-palkintoa.
Aikakausi on 1980-luvun ja Neuvostoliiton loppua. Neuvostonostalgia avaa näkymää barbaarista hyökkäyssotaa käyvän nyky-Venäjän juuriin. Aika on totuuden näyttämisen, ei selittelyn tai siloittelun – diktatuureilla on aina samat kasvot, pohjimmiltaan.
"Kaikilla ihmisillä on oltava elämä samalla tavalla, joko yhtä hyvin tai yhtä huonosti".
Rooleissa Sari Harju, Mika Juusela (vier.), Katri-Maria Peltola, Virpi Rautsiala ja Vilho Natunen.