Jitka Hirvelä: KAKSI SUUNTAA

Kaksi suuntaa Kreatoriossa ajalla 23.9.-9.10.2022 ke-pe klo 17-20, la-su klo 12-15.
Tsekeissä syntynyt, Jyväskylässä asuva valkokuvaaja Jitka Hirvelä luo kuvaa intuitioon nojaavalla ja tutkivalla otteella. Omaperäisissä, kauniissa ja koskettavissa teoksissaan hän yhdistää valokuvaa ja maalausta, tuoden tekniikkansa kautta esiin myös näkymättömän.
Omien sanojansa mukaan työskentely kuvan parissa on Hirvelälle aina jännittävää uusien asioiden löytämistä. Kaksi suuntaa näyttelyn kautta hän tekee näkyväksi kokemustaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja haluaa tuoda esiin myös sitä, kuinka taiteen avulla voi lieventää mielenterveysongelmia. Valokuvan ja maalauksen liitto mahdollistaa hetkellisyyden, hetken hallinnan ja hallitsemattomuuden elementtien samanaikaisen läsnäolon. Hirvelän tavoin myös katsoja pääsee tutkimaan, sekä visuaalisen muodon kautta myös käsittellistämään, miltä masennus- ja maniajaksot näyttävät.