Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2021.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Pe 10.12.2021 klo 19:00 - 20:00
Paikka
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio

KAIJA KOO – TAIPUMATON

KAIJA KOO – TAIPUMATON

”Minulta on jo vuosia toivottu konserttikiertuetta, jossa vahvat tarinat ja tulkinta ovat intiimisti pelkistetyn musiikin päällä. Taipumaton-konserttikiertue on minunkin toiveitteni täyttymys, jossa äänen jokainen sävy saa oman arvokkaan hetkensä. Laulujen syntytarinat ovat keskiössä ja kerron rohkeasti elämästäni taiteilijana ja ihmisenä. Tutut kappaleeni kautta aikojen saavat aivan uudenlaisia merkityksiä, kun elämäkertaani perustuen pääsen juttelemaan perusteellisesti elämästäni. Ääni on kuin peili – kaikki sen sävyt kertovat rehellisesti kaikesta koetusta.”

Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen keikkayleisönsä koostuukin niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Kaija Koo julkaisi viime vuonna kaksi singleä Onnellinen loppu ja Hullut päivät, jotka molemmat nousivat virallisen radiolistan sijalle kaksi. Edellinen albumi Sinun naisesi julkaistiin vuonna 2016 ja se on striimannut platinaa.

Albumin nimikkobiisi Taipumaton antoi nimensä myös Kaija Koon 10. syyskuuta julkaistavalle elämäkerralle, joka tulee käymään läpi viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran huiput ja laskut.

Järj. Warner Music Live
Liput: 48,40 € permanto rivit 1-12 / 38,40 € muut paikat
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Liput: 48,40 € permanto rivit 1-12 / 38,40 € muut paikat

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa