Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2023.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
To 16.2.2023 klo 19:00 - 20:40
Paikka
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Järjestäjä

Mikä leffa?

Mikä leffa?

Kuopion kaupunginorkesteri
Marjo Riihimäki, kapellimestari

Mikä leffa? -konsertti tarjoaa elokuvien ja elokuvamusiikin ystäville antoisan ja aivonystyröitä mukavasti kutittelevan illan!

Tarinaan sävelletty musiikki tai elokuvan musiikkivalinnat tukevat elävän kuvan sanomaa ja kannattelevat tapahtumien etenemistä. Sinfoniamusiikin teoksia käytetään usein elokuvien tunnelman vahvistajana, mutta yhtä lailla elokuvissa kuullaan myös kevyttä musiikkia laidasta laitaan.

Yleisö pääsee testaamaan omaa tietämystään elokuvamaailman musiikeista – klassikoista tai uudemmista sävelmistä – paikan päällä, sillä kappaleista pidetään konsertissa tietovisa. Konsertissa kuullaan musiikkia mm. elokuvista Supermarsu 2, Metsän tarina ja Järven tarina sekä Robin Hood, Mission Impossible ja Austin Powers.

Vaikka itse elokuvat eivät olisi jääneet mieleen, niin se ei haittaa. Konsertti tarjoaa kuulijalle upean kokonaisuuden sisältäen tunnettuja teemoja, koskettavia melodioita, järisyttäviä sointuja, vahvaa tulkintaa ja piristävää musiikillista ilottelua kapellimestari Marjo Riihimäen johdolla.

Konsertti on osa Kuopion Musiikkikeskuksen toimijoiden yhteistä Avoimien ovien päivää.

Konsertin arvioitu kesto on noin 1h 40min sis. väliajan

Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Liput: 15 € aikuiset / 4 € lapset alle 20v ja opiskelijat
Etuhinta Kuopion kaupunginorkesterin kevään 2023 kausikorttiasiakkaille:
10 € (max. 2 etulippua / kausikortti)

Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Liput: Liput: 15 € aikuiset / 4 € lapset alle 20v ja opiskelijat
Etuhinta Kuopion kaupunginorkesterin kevään 2023 kausikorttiasiakkaille:
10 € (max. 2 etulippua / kausikortti)

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa