Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2022.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
La 29.10.2022 klo 19:00 - 21:00
Paikka
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio

Pepe Willberg - Legenda juhlii

Pepe Willberg - Legenda juhlii

PEPE WILLBERG – LEGENDA JUHLII -KIERTUE

Pepe Willberg juhlii syksyllä 60-vuotista taiteilijajuhlaansa ja 75-vuotissyntymäpäiväänsä konserttisalikiertueella ympäri Suomen. Juhlakiertue alkaa 15. lokakuuta Oulun Madetojan salista ja päättyy joulukuun puolivälissä suurkonserttiin Helsingin Hartwall Arenalla. Lisäksi kiertue pysähtyy Oulussa, Rovaniemellä, Porissa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Turussa ja Tampereella.

Pepe Willbergin musiikillinen menestys alkoi jo 1960-luvulla ja on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 60 vuotta. Kiertueella hän esittää 12 muusikon juhlaorkesterin säestämänä hittejään vuosikymmenien varrelta sekä tuoreinta tuotantoaan.

Willberg on saanut urallaan useita tunnustuspalkintoja, kuten Iskelmä Finlandian 2011 ja Emma-palkintoja. Legenda juhlii -kiertue on kiitos ja kunnioitus Willbergin uskolliselle ja uudellekin kuulijakunnalle.

Järj. Viihde ja Vuorovaikutus Oy
Liput: 53 €
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Liput: Liput: 53 €
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa