Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2022.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Pe 18.11.2022 klo 20:00 - 23:55
Paikka
Sawohouse Underground Tarhakuja 1, Kuopio
Järjestäjä

Robin Packalen

Robin Packalen

Suomen valovoimaisin pop-tähti Robin Packalen käynnisti kansainvälisen uransa Emma Gaalassa 2019. Tuolloin julkaistiin hänen ensimmäinen englanninkielinen singlensä I’ll Be With You, joka rikkoi nopeasti platinarajan.

Sitä ennen Robin ehti tehdä kotimaassaan oikeastaan kaiken mahdollisen. Viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia, neljä Emma-patsasta, MTV Europe Music Awards -palkinto, ensimmäinen Hartwall Arenalla esiintynyt suomalainen pop-artisti, ensimmäinen Olympiastadionilla esiintynyt kotimainen sooloartisti… Ei olekaan ihme, että karismaattisesta kansansuosikista tehtiin dokumenttielokuva ja kirjoitettiin kirja jo supertähden ollessa alaikäinen.

Kansainvälisille vesille Robin Packalen on kypsytellyt jo albumillisen verran materiaalia. ”Rest In Beat” -niminen kokonaisuus on jaettu kahteen osaan, PM ja AM. Better Than That, Drop Dead, Waves ja Any Minute Now -tyylisiä väkeviä kappaleita sisältävä ”Rest In Beat PM” ilmestyi joulukuussa 2020, kun taas toinen puolisko ”Rest In Beat AM” julkaistiin lokakuussa 2021. Jälkimmäiseltä löytyy mm. Hard To Love ja Sucker For That Love -hitit. Muista singlelohkaisuista mainittakoon Benefits, jonka musiikkivideo rikkoi YouTubessa miljoonan näyttökerran rajan vain noin kuukaudessa!

Raaka data kertoo myös omaa kieltään karismaattisen tekijän suosiosta. Hänen musiikkiaan on striimattu suoratoistopalveluissa yli 415 miljoonaa kertaa ja häntä seuraa eri some-kanavissa yhteensä lähes miljoona ihmistä.

Robin Sawohouse Undergroundissa perjantaina 18.11.22. KEIKKA ON IKÄRAJATON.
Liput ennakkoon TIKETISTÄ. Keikalle on saatavilla myös rajoitettu erä super hienoja
MEET & GREET – lippupaketteja (vain ennakkomyynnissä 90€ + vm)
Paketin sisältö:

Yksi (1) pääsylippu
Kuvausmahdollisuus Robin Packalenin kanssa
Kahden biisin esiintyminen ennen konserttia akustisesti säestettynä
Early Entry -sisäänpääsy konserttialueelle hieman ennen muuta yleisöä
Robin Packalen -fanituotteita: kangaskassi ja T-paita

Ovet auki klo 20.00. Showtime klo 22.00 .

Liput: Ennakkoliput 25€ (+vm), ovelta 30 €, mikäli jää
Keikalle myydään myös ikärajattomia lippuja
sekä Meet & Greet -lippupaketteja

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa