Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2023.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Pe 1.12.2023 klo 19:00 - 21:40
Paikka
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio

SHOW MUST GO ON MUSIC BY QUEEN

SHOW MUST GO ON MUSIC BY QUEEN

Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.

Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen ja useita musikaalirooleja tehden.

Queen-yhtyeen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunhauskasta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.

Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan tätä esitystä, joten paras vaihtoehtosi on saapua paikalle ja kokea se itse! Esityksen on nähnyt jo 100.000 katsojaa! Showssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, ja monta muuta.

Esityksen arvioitu kesto on 2 tuntia 40 minuuttia, sisältää väliajan.

Järj. Suomen Musiikkiteatteri

Liput: 44 € | 41 € eläkeläiset | 34 € opiskelijat, työttömät, lapset
38,50 € eläkeläisryhmät yli 20 henk.|42 € ryhmät yli 20 henk. | 41 € ryhmät yli 40 henk.

Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Liput: Liput: 44 € | 41 € eläkeläiset | 34 € opiskelijat, työttömät, lapset
38,50 € eläkeläisryhmät yli 20 henk.|42 € ryhmät yli 20 henk. | 41 € ryhmät yli 40 henk.

Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa