Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2021.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
To 27.5.2021 klo 12:00
Paikka
Kuopion kaupunginteatteri Niiralankatu 2, Kuopio
Järjestäjä

Spring awakening viimeinen esitys

Spring awakening viimeinen esitys
Kuva: Kuopion kaupunginteatteri

Kuopion taidelukio Lumit tuo Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämölle Spring Awakening -nuorisomusikaalin keväällä 2021.

Broadwaylla vuonna 2006 ensi-iltansa saanut moninkertaisesti palkittu musikaali perustuu saksalaisen Frank Wedekindin vuonna 1891 kirjoittamaan näytelmäklassikkoon Kevään herääminen.

Spring Awakening kertoo nuorista aikuiseksi kasvamisen kynnyksellä. Sen tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Saksaan, jossa aikuisten ja yhteiskunnan asettamat tiukat normit pyrkivät tukahduttamaan nuorissa pulppuavan uteliaisuuden elämää kohtaan.

Kuka saa rakastaa ja ketä? Missä menevät aikuisten vallankäytön rajat? Kelpaanko sellaisena kuin olen? Kuka saa määrittää totuuden?

Näitä ajattomia kysymyksiä musikaalin nuoret pohtivat omaa ääntä etsiessään. Nuoriin kohdistetut odotukset ja paineet yhdistävät tarinan nuoret nykynuoriin.

Kuopion taidelukio Lumitin tulkinta antaa äänen nuorten tavalle kokea maailmaa herkkyyden ja uteliaisuuden kautta. Se antaa tilan yhdessä ja yksin unelmoinnille. Vaikeuksien keskellä nuoret etsivät paikkaansa tiedonjanon ja tulevaisuudenuskon uskomattomalla voimalla.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa