Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2021.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
To 16.12.2021 klo 18:00
Paikka
Kuopion kaupunginteatteri Niiralankatu 2, Kuopio

Tanssien tähtiin show

Tanssien tähtiin show
Kuva: Elevent Group Oy

Tanssii Tähtien Kanssa – tv-ohjelmasta tutut ammattitanssijat pääsivät vuonna 2019 ensimmäistä kertaa teattereiden lavoille yhteisellä show’llaan.

Uusi Tanssien Tähtiin show rakentuu kolmesta selkeästi erilaisesta osasta, joiden aikana päästään näkemään huikeita ryhmänumeroita ja nauttimaan pukuloistosta. ”Show kostuu toisella tulemisellaan kolmen osion kokonaisuudesta, joissa paritanssi tuodaan lavalle monella eri kulmalla. On ne perinteiset kuumat lattarirytmit sekä upean glamoröösit vakiot mutta myös paljon muuta. ”Tanssijat heittäytyvät esitykseen ihan uudella tavalla, tällä kertaa myös yleisö pääsee mukaan illan kulkuun... Se että miten, jää nähtäväksi” - vinkkaa show’n ohjauksesta vastaava ammattitanssija Marko Keränen.

Tanssien Tähtiin Show -2021 kiertueella mukana nähdään suomen tämän hetken tunnetuimmat ammattitanssijat: Ansku Bergström, Marko Keränen, Kia Lehmuskoski, Jurijs Trosenko, Jutta Helenius, Sami Helenius, Saana Akiola, Katri Mäkinen sekä Mikko Ahti ja Jani Rasimus.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa