Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on jo mennyt.

Aika Mennyt
1.7.2021 - 1.8.2021
Paikka
Galleria Ars Libera Maaherrankatu 3, Kuopio
Järjestäjä

Tila haltuun – Artfully

Tila haltuun – Artfully
Kuva: Galleria Ars Libera

Galleria Ars Libera. Avajaiset torstaina 1.7. klo 18–20. Noudatamme koronaohjeistuksia ja olemme pääosin gallerian ulkopuolella. Tervetuloa, välkommen!

Kuopion kuvataiteilijat ry Ars Liberan ylläpitämä Galleria Ars Libera muutti keväällä 2020 uusiin tiloihin Maaherrankadulle. Galleriassa on nähty reilun vuoden aikana kattavasti nykytaidetta niin kotimaiselta kentältä kuin kauempaakin, yhdistyksen omia taiteilijoita unohtamatta. Nyt uudessa 39 m2:n kokoisessa galleriatilassa nähdään ensimmäistä kertaa Ars Liberan jäsennäyttely 29:n taiteilijan voimin. Galleriatila on jaettu näyttelyyn osallistuvien kesken ja taiteilijat ovat valinneet tai tehneet teoksensa käytettävän tilan mukaan. Näin kattavana ja tiiviinä pakettina Pohjois-Savon alueella tehtävää nykytaidetta on harvoin nähtävillä.

Tila haltuun – Artfully -näyttelyn taiteilijat: Mari Arvinen, Emma Fält, Mikko Hallikainen, Jyrki Heikkinen, Pekka Hiltunen, Sinimaria Ikonen, Antti Immonen, Jarkko Juvonen, Maijariitta Karhulahti, Katarina Karppinen, Ilkka Kivelä, Marja Kolu, Sami Korkiakoski, Kristiina Korpela, Sinikka Kosonen, Reijo Kärkkäinen, Ulla-Mari Lindström, Mirva Liimatta, Anneli Loponen, Marlena Luukkonen, Leena Mäki-Patola, Ulla Remes, Topi Ruotsalainen, Katri Suonio, Tuija Suutari, Tiina Tanskanen, Timo Tolonen, Kaisa Törmänen & Iida Valkonen.

Liput: Avoinna: ke–pe 14–18 + la–su 12–17. Vapaa pääsy.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.