Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2022.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Ti 16.8.2022 klo 18:00 - 20:00
Paikka
Kuopion tori, Siskotyttö Kauppakatu 45, Kuopio

Uutta ja vanhaa Kuopiota -kävelykierros

Uutta ja vanhaa Kuopiota -kävelykierros
Kuva: Kuopion Oppaat ry

Kierroksella nähdään ja kuullaan, mitä ennen tapahtui Kuopiossa, miten kaupunki on kehittynyt ja mitä uutta kaupungissa on nyt.

Rauhallisesti kävellen edetään keskustan vehreissä puistoissa ja tutustutaan koko ajan kehittyvään matkustajasataman alueeseen, missä on ollut vilkasta liike-elämän toimintaa jo 1800-luvulta alkaen. Alue on edelleen Kuopion torin ohella yksi kesäisen Kuopion matkailutoiminnan keskuksia.

Kierroksen varrelle sijoittuvat kohteet tarjoavat puitteet tarinoille entisaikojen elämästä ja tuovat esille uuden ja vanhan yhdistymisen toisiinsa. Uusinta uutta keskustassa edustaa vuosi sitten avattu Kantti, joka on kaupungin sydämessä sykkivä tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kokoontumispaikka. Kierroksen pituus on 3,5 km.

Kierrokset toteutuvat yhdelläkin osallistujalla.
Lähtöpaikka: Kauppatorilta Siskotyttöpatsaalta

Liput: Opastetun kävelykierroksen hinta on 10 €/hlö, käteismaksu oppaalle tai ennakkoon ostettuna verkkokaupasta.

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.