Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2021.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
Su 28.11.2021 klo 19:00 - 21:00
Paikka
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio

VESALA 40 -JUHLAKIERTUE

VESALA 40 -JUHLAKIERTUE

Lipunmyynti alkaa perjantaina 8.10. klo 10.

Uuden singlen Pahanilmanlinnut julkaissut ja Suomen menestyneimpiin artisteihin kuuluva Vesala täyttää joulukuussa 40 vuotta. Tämän kunniaksi artisti lähtee VESALA 40 -juhlakiertueelle, joka pitää sisällään seitsemän konserttisalia ympäri Suomen.

”Ajateltiin synttäreiden kunniaksi esittää kaikkea ylijuhlavaa Finlandiasta Elegiaan, mutta myös mun ihan uusia biisejä sekä tuotantoni herkempiä helmiä. Tullaan koko yhtyeen voimalla ja täältä treenikseltä jo huikkailen terveisiä, että kaikki ovat aika riemuissaan päästessään soittamaan koko arsenaalilla yleisölle. Kyseessä on siis maailman upeimmat synttärit vähän niin kuin juhlapuheista jatkohumuun!” – Vesala

Emma Gaalassa 2020 omalla Hartwall Arena -keikallaan Vuoden Live Emman voittanut Vesala kuuluu Suomen arvostetuimpiin ja seuratuimpiin artisteihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta. Vesala valmistelee tällä hetkellä kolmatta sooloalbumiaan, jonka ensimmäinen single Kysy mua ulos julkaistiin kesäkuussa.

Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu lukuisilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Juha Vainio -palkinnolla vuonna 2016, ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla keväällä 2019, musiikin valtionpalkinnolla syksyllä 2019 ja Setlementtiliiton Alli Trygg -tunnuspalkinnolla syksyllä 2020. Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi.

Järj. Warner Music Live
Liput: 38,40 € permanto rivit 1-20 | 33,40 € permanto rivit 21-25 ja parvet

Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Liput: 38,40 € permanto rivit 1-20 | 33,40 € permanto rivit 21-25 ja parvet

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa