Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Koko perheen tapahtumat Kuopiossa

Tänään

Viikonloppuna

Ensi viikolla

Tunne kaupunkisi

Kuvassa farkkupaitaan pukeutunut nuori mies istuu keltaisella sohvalla kirjoittamassa lehtiöön.

Varsinkin urasuunnittelun ja työnhakuprosessin äärellä on hyvä pysähtyä miettimään omia vahvuuksiaan. Niiden tunnistaminen kasvattaa itseluottamusta ja on myönteistä palautetta omista taidoista. Tulevaisuuden suunnittelu…

Ykkosherkku-1_web

Kalakukkojen suomenmestaruuskisojen voittajayksilöt löytyvät Ykkösherkun myymälästä Kuopion kauppahallista. Kuopion Perinnetuotteen valmistamat herkulliset kukot ovat niittäneet menestystä vuodesta toiseen, sillä ne ovat voittaneet kilpailun…

Tutustu lisää sivuillamme

Oodia