Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2023.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
To 7.12.2023 klo 18:00 - 20:00
Paikka
Kuopion Tuomiokirkko Vuorikatu 17, Kuopio
Järjestäjä

Konstan Joulu

Konstan Joulu

Koko kansan Konsta joulukiertueelle - Konstan joulu nähdään kirkoissa ympäri Suomen

Suomalaisten suosikki Konsta Hietanen lähtee jälleen kovasti toivotulle joulukiertueelle. Viime vuonna huimia yleisömääriä kerännyt ja joulukansan ihastuttanut kiertue nähdään tänä vuonna marras-joulukuussa viidellätoista eri paikkakunnalla.

Lämminhenkisissä konserteissa Konstaa säestävät lahtelaiset huippumuusikot: pianisti Matti Hussi ja sellisti Niklas Hagmark. Lisäksi Konsta soittaa itse kitaraa. Konserteissa välittyy Konstan aitous ja taidokkuus kohdata yleisönsä.

Tänä vuonna joulukiertue toteutetaan huomattavasti isompana kuin viime vuonna: kiertue pysähtyy lähes jokaisessa Suomen suuressa kaupungissa. Kirkot ovat suuria, mutta tunnelma tulee jälleen olemaan intiimi. Kiertue alkaa Kajaanista 27.11. ja päättyy minnekäs muuallekaan kuin jokaisen lavalla olevan kotikaupunkiin, Lahden Ristinkirkkoon 22.12.

“Tervetuloa Konstan jouluun, vietetään yhdessä pieni hetki joulua! Rauhoitutaan rakkaiden joululaulujen äärelle, unohtamatta kuitenkaan myös muutamaa rempseämpää hyvän mielen joululaulua. Pari omaakin kappalettani kuullaan ohjelmistossa, varmasti ainakin “Usko joulun taikaan”, jonka teeman alla kiersin viime vuonna ensimmäisen joulukiertueeni”, Konsta kertoo.

Konstan tapa olla läsnä esiintyessään ja ottaa huomioon koko yleisö sekä huikea yhtye ja solistin laulutaito takaavat sen, että näistä konserteista tulee ikimuistoisia!

Konsertin kesto on noin tunti. Kaikki konsertit klo 19.00, paitsi *Kuopio klo 18.00.


Liput: - Liput ennakkoon 32,50€, lapset 12,50€. Ovelta 35,00€/15,00€

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.