Rytmihäiriö
SURMACOREN SANANSAATTAJA RYTMIHÄIRIÖ MITTAVALLE KIERTUEELLE SYKSYLLÄ
Uutta musiikkia viiden vuoden odotuksen jälkeen julkaiseva Rytmihäiriö juhlistaa elokuussa ilmestyvää ”Surmacore”-albumiaan palaamalla keikkalavoille loppukesästä. Perjantaina 25. elokuuta Helsingin On The Rocksista käynnistyvä ”Irtopää Jenkeissä 2023” -kiertue kattaa yhteensä 13 kaupunkia huipentuen Radio Rockin Sakara 20v -juhlaristeilylle lauantaina 4. marraskuuta. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
Rytmihäiriö on toiminut jo vuodesta 1988 alkaen vakiinnuttaen paikkansa kotimaisen raskaan musiikin kentällä itselanseeraamansa Surmacore-tyylilajin itseoikeutettuna sanansaattajana. . Vuonna 2018 julkaistu albumi "Gambinapsykoosi" oli Rytmihäiriön viimeisin julkaisu, jonka perintöä jatkava kahdeksas albumi ”Surmacore” julkaistaan 11. elokuuta.
”Gambinapsykoosista on vierähtänyt jo viisi vuotta, joten onkin jo korkea aika saada pitkään kypsytelty Surmacore-albumi kaiken kansan kuultavaksi. Levyn ilmestymisen yhteyteen on rakennettu ennennäkemättömän laaja julkaisukiertue ja odotamme jo innolla pääsevämme jakamaan Surmacoren ilosanomaa ja juomaan Gambinaa ympäri Suomen!”, riemuitsee yhtyeen basisti Ande Kiiski.
RYTMIHÄIRIÖ - IRTOPÄÄ JENKEISSÄ 2023 -KIERTUE
Pe 25.08. Helsinki, On The Rocks
La 26.08. Tampere, Klubi
Pe 08.09. Kuopio, Maxim
La 09.09. Pori, Annis - MonoMassive
Pe 15.09. Kouvola, House Of Rock w/ Hyljätyt
La 16.09. Lahti, Möysän Musaklubi w/ Medeia & Hyljätyt
La 23.09. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamies
Pe 29.09. Oulu, 45 Special
La 30.09. Jyväskylä, Musta Kynnys
Pe 06.10. Hämeenlinna, Suisto
La 07.10. Nokia, Kerhola
Pe 20.10. Turku, Logomon Teatro
La 04.11. Turku, Radio Rock: Sakara 20v -risteily