https://sawohouse.fi/2023/08/25/11-11-2023-bess/
Bess

BESS Sawohouse Undergroundissa marraskuussa!
Nelinkertainen Emma-voittaja BESS julkaisi uuden ”KÄDET YLÖS” -pitkäsoiton keväällä 2023. Albumi lähenteli tuplaplatinarajaa jo ennen ilmestymistään! Monipuoliselta kokonaisuudelta löytyy rouhean soundin saattelemana tanssittavaa pop-musaa parhaimmillaan, mutta bileiden vastapainoksi myös syvyyttä. Kuten BESS itse toteaa: ”ilman pimeyttä ei oo valoo”.
Koko kansan tuntemaksi pop-tähdeksi noussut BESS debytoi jo vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea poppiin yhdistelevän helsinkiläisartistin settilista onkin täynnä lukuisia multiplatinaa, platinaa tai kultaa striimanneita ajattomia hittejä. Ennätyksiä rikkonut Ram pam pam -single muodostui vuoden 2022 kuunnelluimmaksi kappaleeksi Suomessa, kun taas Tempo on saavuttanut triplaplatinaa. Emmojen lisäksi BESS on palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina sekä Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella.
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 23:00
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Ilmoittautuminen:Ovet auki klo 20.00, Showtime klo 23.00