Huomioithan, että koronatilanteen vuoksi tapahtumat muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Tarkistathan tapahtuman tiedot järjestäjän sivuilta. Noudatathan kaikissa toimissasi THL:n yleisiä ohjeistuksia.

Tapahtuma on vuodelta 2023.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Aika Mennyt
La 9.12.2023 klo 19:30 - 23:00
Paikka
Ohjelmaravintola Maxim Haapaniemenkatu 34, Kuopio
Järjestäjä
Maxim Kuopio

Miljoonasade

Miljoonasade

Miljoonasade julkaisee syksyllä uuden albumin ja lähtee kiertueelle

Miljoonasateen uusi albumi nimeltään Ohita Intro julkaistaan 6.lokakuuta. Samana viikonloppuna yhtye käynnistää levyn nimeä kantavan ja koko syksyn kestävän kiertueen, joka päättyy tammikuussa 2024. Kiertueen settilista tulee sisältämään uuden albumin materiaalia sekä myös tuttuja Miljoonasade- klassikoita.

Tulevalta levyltä on lohkaistu koukuttava single Taivaan Tähtitilkut, joka on soinut hienosti radiotaajuuksilla. Yhtye julkaisee vielä yhden singlen ennen albumia.

Ohita Intro- albumi julkaistaan CDnä, vinyylinä sekä kaikissa suoratoistopalveluissa ja ennakkomyynti käynnistyy 12.huhtikuuta. Albumin ennakkomyynnin yhteyteen julkaistaan retromallinen Suosikkijuliste yhtyeestä.

- 80- luvulla bändin silloinen levy-yhtiömme Finnlevy yritti saada yhtyettä legendaarisen Suosikki- lehden keskiaukeamajulisteeseen. Jyrki Hämäläinen torppasi idean ja totesi vastaukseksi, että bändi ei oikein näytä yhtään miltään. Asia jäi vaivaamaan. Nyt päätimme poistaa trauman kerralla, ja julkaisemme oman lakanan. Jokainen voi sitten löytää sille oman paikkansa, Heikki Salo naurahtaa.

Vuonna 1986 perustetun Miljoonasateen historia ja hittirepertuaari on vakuuttava, muun muassa kappaleet Marraskuu, Lapsuuden sankarille, 506 ikkunaa, Olkinainen, Voipallo, Silmitön talvi ja Lelukaupan häät. Yhtye kuuluu suomirockin klassiseen ikonisarjaan ja monet kappaleet ovat jääneet elämään ihmisten arjen soundtrackeille ja karaokebaarien lauletuimmiksi biiseiksi.

- Olemme julkaisseet viime vuosien aikana muun muassa akustisen sekä sinfoniaorkesterin kanssa toteutetun levyn. Nyt saatte kuulla albumillisen täysin uusia biisejä sekä miltä kuulostaa 2020- luvun Miljoonasateen poprock. Voitte yllättyä, Heikki Salo kertoo.

Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat Heikki Salo, Matti Nurro, Jarmo Hovi, Ari Laaksonen sekä Tomi Aholainen.

Ilmoittautuminen:ovet auki klo 19.30, showtime klo 20.30

Liput: Ennakkoliput 25€(+vm) Ovelta 30 €

Muut saman käyttäjän lisäämät

Muut samassa paikassa